9. luokkien vanhempainilta ti 27.10.2015 klo 18





”Minä unelmoin,                                               

sillä uskon,                                                                                                          

että minuun on kätketty aarteita

joihin haluan ulottua.”

 

Hyvät 9.-luokkalaisten vanhemmat

Jyväskylän normaalikoulun 9. luokkien vanhempainilta pidetään tiistaina 27.10.2015 klo 18.00 koulun auditoriossa 3. kerroksessa.

Ennen tilaisuuden alkua koulu tarjoaa kahvit kolmannessa kerroksessa auditorion luona klo 17.30 alkaen. Kahvista ja tarjoilusta huolehtii koulumme yrittäjäkurssi Tippaa ja dippaa NY. Halutessasi voit varata pennosia nuorten yrittäjien tukemiseksi.

Illassa selvitellään jatko-opintoihin liittyviä asioita lähinnä ammattiopintojen ja kahden tutkinnon opintojen näkökulmasta. Koulumme opinto-ohjaajat kertovat myös yhdeksäsluokkalaisten jatko-opintoihin hakemiseen liittyvistä aikatauluista. Lukio-opintoja esitellään erityisesti keskiviikkona 20.1.2016 vanhempainillassa.

Yhteisen tilaisuuden jälkeen kokoonnutaan luokkakohtaisiin palavereihin, joissa jatketaan keskustelua ja hoidetaan muita luokkien yhteisiä asioita.

Kokoontumistilat ovat seuraavat:

9a              Kari Pöntinen                                 3014

9b              Jukka Jokinen                                3015

9c              Marja Maaniemi                             3016

9d              Mikko Lindeman                             3018

9e              Tuuli Murtorinne                            3027

9f              Sari Sorajoki                                  2064

Tervetuloa

Annamari Murtorinne

Yläkoulun rehtori